Errare Humanum Est
Konsultti pohtii työtään Sisu-projektin parissa.
Ihmiset.
Kohta 4 vuotta tässä hankkeessa mukana olleena tiivistän kaiken oleellisen tuohon yhteen sanaan. Projektin (tai hankkeen tai kolossaalisen monumentin) tavoite on kunnianhimoinen: uudistaa yliopistojen toiminnanohjausjärjestelmä. Se on jo itsessään valtava tavoite, puhumattakaan siitä, että oikeasti uudistamme viiden yliopiston toiminnanohjausjärjestelmän. Siis viiden. Viiden erilaisen ja viidellä eri tavalla toimivan yliopiston, joissa ziljoonissa omissa yksiköissään on kullakin omat sääntönsä, käytäntönsä ja periaatteensa. Ja tulevaisuudessa mukana on vielä mahdollisesti useampikin yliopisto, kun SaaS-palveluna tarjottava ohjelmisto pääsee vauhtiin.
Kommunikaation vaikeudesta kirjoitti nyt jo legendaarinen Osmo Antero Wiio (katso vaikka googlesta). Aloittaessani tässä projektissa en ollut ensimmäinen kehittäjä (enkä varmasti ole viimeinenkään), olin kehittäjä numero 7. Tämän lisäksi mukana olivat suuri päällikkö Pekka sekä 4-5 domain-osaajaa/tuoteomistajaa.
Tässä pienessäkin porukassa kommunikaation haasteet tulivat ilmi. Kommunikaatiopolkuja oli lukuisia. Väärinkäsitykset olivat päivittäisiä.
Kun yhtälöön liitetään hyvin pitkältä ajalta yliopistojen historiaa (reilusti yli 400 vuotta) ja perinteisesti hyvin vapaat ja moninaiset toimintatavat, voitte varmasti kuvitella tilanteen haastavuuden. Pelkästään suunniteltavan toiminnallisuuden kielen ja sanaston opettelu vie kehittäjältä muutaman viikon. Tämän jälkeen on vihdoin mahdollista ymmärtää, mistä kollegat itseasiassa väittelevät. Tuoteomistajien taustat eri yliopistoissa yhdistettynä voimakkaaseen tahtoon uudistaa vanha systeemi oli hieno sosiaalisen kokeilun laboratorio. Suunnittelun ja prosessien viilauksen toimintatapojen seurauksena pääkokoushuoneemme nimettiinkin Huutohuoneeksi.
Tiimin Scrum Masterina vastuullani olikin sovittaa ihmiset yhteen niin, että jokainen koki olevansa tärkeä ja pystyvänsä tuomaan oman ammattitaitonsa täysimääräisesti mukaan.
Tässä vaiheessa kuvioon tuleekin mukaan ihmisten hienous. Me kaikki olemme kykeneväisiä (ainakin pääsääntöisesti, vaikka joskus vasta seuraavana päivänä) rationaaliseen dialogiin, jossa kuunnellaan toista ja ollaan valmiita kompromisseihin. Oma osuuteni tässä oli nimenomaan eri köysien yhteen solmiminen, jotta voisimme vetää sitä samaa köyttä ja lopullisena tavoitteena oli, että vetäisimme sitä vielä samaan suuntaan. Tässä olemme jo hyvin lähellä tavoitetta.
Olen lyhyellä ATK-urallani (~19 vuotta) tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että ATK-hommeleissa suurin ja tärkein tekijä on ihminen. Ihminen on käyttäjä, tekijä, määrittelijä, subjekti ja myös objekti. Tässä projektissa on pelkästään minun aikanani ollut kehittäjiä ja suunnittelijoita yli 55 kappaletta (unohtamatta tuoteomistajia ja muita organisaation tärkeitä toimijoita!). Kaikki ovat tuoneet oman osansa tähän mielestäni onnistuneeseen projektiin. Yhdistävä tekijä on aina ollut yhteisen suunnan löytäminen sekä yhdessä ponnistelu. Se ei ole aina helppoa, joskus on poimittu tietokoneita roskakorista ja useammin kuin kerran on pyydetty anteeksi omaa käytöstä.
Errare humanum est, mutta viisas ihminen oppii virheistään ja yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa.