Etsimme uutta toimaria - Funidata vahvistaa johtamistaan

Uutiset
9.12.2021
Etsimme uutta toimaria - Funidata vahvistaa johtamistaan

Etsimme uutta toimaria, joka luotsaa meidät kohti uutta aikakautta, jossa henkilöstömme määrä kasvaa vauhdilla ja avaamme uusia toimipisteitä.

Kun Funidata perustettiin vuonna 2016, on toimitusjohtajanamme toiminut oman toimensa ohella Unigrafia Oy:n tj Mika Peura. Jatkossa Mika pääsee keskittymään pelkästään Unigrafian ja sen tytäryhtiö Nollanollasadan luotsaamiseen, mikä tarkoittaa sitä, että etsimme uutta toimaria. Mika jatkaa meidän toimitusjohtajana siihen saakka, kunnes löydämme uuden sisukkaan ja rohkean kapteenin.

Päätuotteemme Sisu on asiakaskorkeakouluissamme masterkäytössä ja siirrymme kohti uutta aikakautta, jossa henkilöstömme määrä kasvaa vauhdilla ja avaamme uusia toimipisteitä. Tarvitsemme toimitusjohtajan, joka keskittyy vain ja ainoastaan meihin. Etsimme siis nyt uutta toimaria, tositarkoituksella.

Tähän olemme tottuneet eli mitä toivomme uudelta toimarilta:

  • Sinulla on hyvä huumorintaju ja koet omaksesi meidän rennon tekemisen kulttuurin
  • Osallistut innolla Kimble-mestaruusotteluun työntekijöiden kanssa
  • Osallistut etunenässä kaikkiin mahdollisiin haasteisiin kuten miljoonan askeleen kävelyhaasteeseen ja otat myös itsestäsi valokuvia
  • Lähdet mielelläsi lounasaikaan lenkille työntekijöiden kanssa ja siirrät myös kokouksiasi tämän vuoksi

Arvostamme rohkeaa ja ihmiskeskeistä tekemistä, jolle Funidatan me-hengen ylläpitäminen on tärkeää. Päivittäisessä tekemisessä myös asiakkaiden tulee olla ykkösiä. Virallisemmat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ja hakuohjeet löydät täältä.

”Kun yhdistetään Suomen parhaat opintoasioiden asiantuntijat ja sovelluskehittäjät, syntyy jotain ainutlaatuista. On ollut ilo sekä rakentaa että johtaa tätä tiimiä.”, Mika kertoo.

Mikäli sinä haluat olla mukana jossain ainutlaatuisessa, hae meille toimariksi!

Lisätietoa tehtävästä antaa Mercuri Urvalin konsultti Lassi Välimäki puh. 040 514 9778.

Funidata crew
Jaa artikkeli
not a link