Funidatan kahdeksan suurinta saavutusta vuonna 2023

Kulttuuri
27.12.2023
Funidatan kahdeksan suurinta saavutusta vuonna 2023

On jälleen aika tarkastella kulunutta vuotta ja miettiä, mitä sitä on tullutkaan tehtyä. Sisu täytti pyöreitä, muutimme uusiin tiloihin Tampereella ja asiakasrintamalla on ollut tapahtumarikasta, jee!

Kuluneen vuoden aikana Funidatan laumat ja pesueet eli eläinteemoitetut tiimimme ovat saaneet aikaan vaikka ja mitä. Kehitystä on tapahtunut vahvasti myös Funidatan tasolla, ja olemme panostaneet esimerkiksi yhteisöohjautuvuuden kehittämiseen. Meille tärkeän yrityskulttuurin vaaliminen on ykkösjuttu, ja uskomme sen siivittävän meitä upeisiin saavutuksiin nyt ja tulevaisuudessa.

Yhteistyön lisääminen eri sidosryhmien kanssa on ollut myös kuluvan vuoden kantavia teemoja ja olemmekin osallistuneet erilaisiin verkostoihin, tapahtumiin ja konferensseihin aktiivisesti. Yhteentoimivuus korkeakoulutuksen tietojärjestelmäkentällä on myös ilahduttavasti noussut keskusteluun.

Listasimme meidän kahdeksan merkityksellisintä saavutusta tänä vuonna.

1. Meitä on jo 65, jee!

Funidatalaisia on jälleen enemmän kuin aikaisemmin. Nyt meitä on jo 65, ja maltillinen kasvu jatkuu varmasti tulevaisuudessakin. Kun väkimäärä kasvaa, on hyvä myös kiinnittää huomiota prosesseihin, koska jatkossakin haluamme pysyä tuottavana ja ketteränä organisaationa.  

2. Avoimen korkeakoulun käyttöönotot ja Into-palvelun lanseeraus

Suurimpiin saavutuksiimme tänä vuonna on kuulunut Sisun avoimen korkeakoulun toiminnallisuuksien käyttöönotot sekä harjoittelunhallintapalvelumme Inton lanseeraaminen. Avoimen korkeakoulun toiminnot ovat käytössä jo neljässä korkeakoulussa: Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Jyväskylän yliopistossa sekä LUT-yliopistossa. Sisun kautta on jo hankittu yli 5000 paikkaa kursseille.

3. Sisun uudistettu opetukseen ilmoittautumisen toiminnallisuus

Kehittyneen julkaisuprosessimme johdosta olemme julkaisseet tänä vuonna neljän Sisun major-version lisäksi lukemattomia pienempiä minor-päivityksiä, joiden avulla saamme loppukäyttäjille parannuksia nopeammin näkyville ja käyttöön. Olemme uudistaneet radikaalisti myös opetukseen ilmoittautumisen, jossa keskiössä oli sen saavutettavuus sekä keskeisen toiminnallisuuden selkeyttäminen.

4. Funidatan oma design system tuotantokäyttöön

Meidän oma design system, Fudis, alkaa lähennellä versiota 1.0 ja se onkin saatu tuotantokäyttöön Inton mukana kolmeen korkeakouluun. Ensi vuonna Fudis tulee myös Sisuun, jossa käyttöönoton kanssa edetään vaiheittain.

5. Arcada aloitti Sisun tuotantokäytön

Lupauksemme Sisu 💜 AMK on toteutunut! Arcada on Sisun tuotantokäyttäjien uusin jäsen, kun Sisun tuotantokäyttö alkoi onnistuneiden valmisteluiden jälkeen marraskuun alussa. Vahvalla yhteistyöllä Funidatan tiimien ja Arcadan oman käyttöönottoprojektin välillä tuotantokäyttö saatiin alkamaan onnistuneesti ilman teknisiä haasteita. Kuukauden aikana Sisun opintosuunnitelman oli tehnyt jo 85 % Arcadan aktiivisista opiskelijoista, hienoa työtä kaikilta osapuolilta!

6. Högskolan på Åland liittyi joukkoomme

Ja eihän se toki tähän lopu! Högskolan på Åland on seuraava Sisu-korkeakoulu, jonka kanssa sovellamme Arcadan ja muiden Sisu-korkeakoulujen kanssa hankittuja oppeja. Ålandin käyttöönotto- ja datamigraatioprojektit ovat jo käynnissä. Bra jobbat, Åland! Vi fortsätter i samma stil!

7. Tampereen uusi toimisto

Olemme aktiivisesti esitelleet eri tiimejämme ja tiimien tekemistä sosiaalisessa mediassa kuluvana vuonna monenmoisten muiden postausten lisäksi. Markkinoinnista ja henkilöstöasioista huolehtiva Mopsi-tiimimme on - uusien funidatalaisten etsimisen ohella - huolehtinut Tampereen toimistomme muutosta uusiin tiloihin.

8. Sisu täytti 10 vuotta

Syyskuussa Tampereella juhlittiin sekä tupaantuliaisia että sitä, kuinka Sisun kehittämisen alkusysäyksestä tuli tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Asiakkaidemme kanssa Sisu 10 v -juhlat pidettiin jo keväällä vuotuisen Noon-2-Noon-tilaisuuden yhteydessä.

Kasvu jatkuu myös vuonna 2024

Saamme taas kerran olla ylpeitä kaikesta tekemisestämme ja siitä, mitä lisäarvoa pystymme tuomaan korkeakoulusektorin digitalisaatioon! Emme jää laakereille lepäämään, vaan ensi vuodelle on myös luvassa rutkasti kutkuttavaa tekemistä, jota odotamme innolla. Tämän kaiken mahdollistaa upeaakin upeampi henkilöstömme, funidatalaiset. 💜

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet matkassa mukana ja osallisina näissä saavutuksissa. Yhdessähän tätä tehdään.

Toivotamme kaikille mahtavaa uutta vuotta 2024! ✨

Jani
CHRMO
Mari
CPO
Toni
CTO
Jaa artikkeli
not a link