Sisu 2.3: Yhdessä suunnittelemalla kohti syyslukukautta

Tuotteet ja palvelut
5.8.2021
Sisu 2.3: Yhdessä suunnittelemalla kohti syyslukukautta

Uusi Sisu-versio mahdollistaa opiskelijalle opetusryhmien vaihtamisen vielä ilmoittautumisen vahvistamisen jälkeen.

Tervetuloa syyslukukausi ja uusi Sisu-versio! Tämän version kehitysaika oli kesästä johtuen hieman normaalia lyhyempi, mutta luonnollisesti sitäkin sisukkaampi. Funidatalla ei kuitenkaan paiskita töitä ainoastaan seuraavaksi julkaistavan version eteen, vaan katseet kiinnitetään tuleviin versioihin hyvissä ajoin etukäteen. Tässä blogissa tuoteomistajamme Hanna-Leena kertoo Sisu 2.3:n sisällöstä ja avaa käyttöliittymäsuunnittelutiimin kuulumisia.

Työpajasta puhtia uuteen toiminnallisuuteen

Käyttöliittymäsuunnittelijoiden tehtävänä on suunnitella, miten uudet ominaisuudet näyttäytyvät ja toimivat käyttöliittymässä mahdollisimman käytettävästi. Suunnittelutiimin luotsaajana itselleni yksi kivoimmista uusista toiminnallisuuksista on opiskelijan mahdollisuus tehdä opetusryhmätoiveisiin muutoksia, mikäli muutokset on sallittu toteutuksen taustatiedoissa. Parannus perustuu opettajille järjestetyssä työpajassa ilmenneeseen toiveeseen tuottaa helpompia massatoimintoja opiskelijan ryhmävalintojen muuttamiseen. Pohdittuamme asiaa totesimme, että ongelma liittyy massatoimintojen sijaan enemmänkin siihen, että opiskelijalla ei ole mahdollisuutta muokata ryhmätoiveitaan ilmoittautumisen vahvistamisen jälkeen. Muokkaustoiminnallisuus helpottaa sekä opiskelijoiden että opettajien arkea, sillä on tavallista, että opiskelija ei voi vielä ilmoittautumisvaiheessa tietää, mikä opetusryhmä sopii hänen aikatauluihinsa.

Parannuksia CSV-arviointiin ja lisää muokkaustoiminnallisuuksia

Toteutuksen arvioinnin on jo jonkin aikaa voinut Sisussa tehdä CSV-tiedoston avulla. Olemme saaneet palautetta CSV-arvioinnin käytettävyydestä ja reagoineet siihen Sisu 2.3:ssa. Jos CSV-tiedostossa on useiden opiskelijoiden tietoja, joista osa on virheellisiä ja osa kunnossa, Sisu ottaa kunnossa olevat tiedot vastaan ja vain virheellisiä tietoja sisältävät rivit jätetään tuomatta. Lisäksi olemme parantaneet CSV-tuonnin ohjeistusta ja virheilmoituksia, jotta käyttäjän ei tarvitse turhia pähkäillä, mikäli jokin meni arvioinnin tuonnissa vikaan. Nämä CSV-parannukset ovat kuitenkin vasta ensimakua arvioinnin parannuksista, joita on luvassa lisää syksyllä.

Opiskelijoiden ohjaamista tekeviä ilahduttaa varmasti kuulla, että ohjaajalle on annettu entistäkin monipuolisemmat mahdollisuudet muokata opiskelijan opintosuunnitelmaa, sillä vapaan muokkauksen tila on heidän käytössään. Palveluhenkilö taasen voi Sisu 2.3:n myötä lisätä opiskelijalle apurahoja ja virhemerkitä niitä.

Suunnittelijoiden ja loppukäyttäjien yhteistyössä on voimaa

Sillä aikaa kun tuotekehitystiimit koodasivat 2.3 –versiota, käyttöliittymäsuunnittelutiimin katse kääntyi jo seuraaviin versioihin. Suunnittelutyö täytyy aloittaa hyvissä ajoin, jotta käyttöliittymäsuunnitelmat saadaan kehitystiimeille ennen seuraavan version koodausajan alkamista. Olemme muun muassa pitäneet työpajan opettajille, jossa he pääsivät kertomaan toiveitaan Sisun Opetukseni-näkymästä, jotta se tukisi opetustyötä mahdollisimman tehokkaasti. Työpajan pohjalta käyttöliittymäsuunnittelijamme teki alustavan suunnitelman siitä, miltä näkymä voisi tulevaisuudessa näyttää. Työpajaan osallistuneet vapaaehtoiset pääsivät yksilöhaastatteluissa kertomaan mielipiteensä suunnitelmista, joiden pohjalta niitä hiotaan.

Opetukseni-näkymän lisäksi on suunniteltu toteutuksen arvioinnin täydellistä käyttöliittymämuutosta, joka on tulossa syksyllä uunista ulos. Tämänkin toiminnallisuuden uudelleensuunnittelun pohjana toimii loppukäyttäjille pidetty työpaja. Loppukäyttäjät ovat olleet omistajakorkeakoulujemme henkilökuntaa, ja keskustelu heidän kanssaan on tehnyt suunnittelusta todella antoisaa. Toivottavasti pääsemme pian tekemään suunnittelua myös opiskelijoiden kanssa.

Suunnitelmia saavutettavuudelle

Saavutettavuusasiat ovat olleet oikeutetusti pinnalla niin omistajakorkeakouluissamme kuin meillä Funidatalla. Olemme laittaneet saavutettavuuden osalta entistä suuremman vaihteen silmään, ja käyttöliittymä- ja käytettävyystiimi on tehnyt suunnitelmia siitä, miten saavutettavuusasioihin panostetaan tulevana syksynä. Suunnittelutiimi on urakoinut suunnittelutyökalun vaihtoa Sketchistä Figmaan. Kun komponentteja ja symboleja viedään uuteen työkaluun, niitä on samalla voitu tarkastella saavutettavuuden näkökulmasta. Sisun saavutettavuuden aikajanaan voi tutustua aiemmassa blogikirjoituksessamme.

Oikein mukavaa loppukesää kaikille!

Hanna-Leena
Product Owner
Jaa artikkeli
not a link