Funidatan vuosi 2021

Kulttuuri
22.12.2021
Funidatan vuosi 2021

Funidatan vuosi 2021 on ollut lunastuksien vuosi. Olemme saaneet aikaan aina vaan upeampia tuloksia tämänkin vuoden aikana.

Viime vuosi oli Funidatalla lunastuksien vuosi, ja sitä on ollut myös kulunut vuosi 2021! Koronakurjimus ei ole meitä lannistanut, vaan olemme saaneet aikaan aina vaan upeampia tuloksia tämänkin vuoden aikana.

Kuluvana vuonna on tehty merkittäviä määriä etätöitä, otettu käyttöön uusia työvälineitä, ja myös käyttöönottojen etenemisessä on ollut todella suuria merkkipaaluja. Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston täysimittaiset käyttöönotot on viety maaliin, ja Hankenin tuotantokäyttö jo alkanut opintojen suunnittelun ja ilmoittautumisten osalta. Funidatan väkimäärä on kasvanut merkittävästi, ja olemme organisoituneet myös henkilöstöasioiden ympärille perustamalla uuden tiimin. Tämä Marketing & People Ops -porukkamme pitää huolta Funidatan työnantajabrändistä ja vaalii henkilöstön hyvää tekijäkokemusta työnhakuvaiheen alusta aina työsuhteen viime metreille saakka.

Käyttäjien palaute on arvokasta

Tänä vuonna pääsimme tekemään myös asioita pohjaten oikeilta käyttäjiltä saatuun palautteeseen. Eniten olemme operoineen opettajien parannuksien kanssa. Olemme toimittaneet parempaa näkymää opettajan oman opetuksen kokonaistilanteen tarkasteluun sekä uusineet opetuksen arvioinnin työkalun.

Ensi vuoden tavoitteet on listattu

Tältä pohjalta on hyvä ponnistaa kohti uutta vuotta. Tavoitteena on tuottaa entistä enemmän arvoa asiakkaillemme uusilla sovellusversioilla, mutta myös viedä käyttöönottoja eteenpäin. Sisun avoimen yliopiston toiminnallisuudet ovat kypsymässä, ja vuoden 2022 aikana olisi tarkoitus saada niidenkin ensimmäinen käyttöönotto uunista ulos. Muita merkittäviä kansallisia kehityskohteita on Sisun integroituminen ristiinopiskelupalveluun, mikä luo mahdollisuuden opintojen suorittamiseen vaivattomasti myös muissa kuin Sisu-korkeakouluissa. Tavoitteena on myös löytää aina vain lisää mahtavaa porukkaa tekijätiimiimme, ja ylittää 50 funidatalaisen raja jo tulevaan kesään mennessä.

Uutta oppia saavutettavuudesta

Saavutettavuus on myös merkittävä tekijä sekä tänä vuonna että varsinkin tulevana vuonna. Olemme julkaisseet paljon pieniä saavutettavuusparannuksia ja samalla suunnitelleet isompia. Heti vuodenvaihteesta lähtien alamme toteuttaa näitä täydellä höyryllä, ja julkaisemme uusia parannuksia joka versiossa. Ymmärryksemme kokonaisvaltaisesta saavutettavuudesta on kasvanut ihan uusiin mittasuhteisiin, ja avaamme osa-alueen merkitystä myös erillisissä saavutettavuuskatsauksissa.

Sisu ♥ AMK

Sisu kattaa jo nykyisellään merkittävän määrän ammattikorkeakoulujen tarpeita, mutta olemme tänä vuonna jo hankkineet lisätietoa puuttuvista palasista. Ensi vuonna panostamme tähänkin osioon toden teolla, jotta ammattikorkeakouluilla on mahdollisuus ottaa Sisu käyttöön vuonna 2023. Stay tuned, mikäli haluat mukaan amk-toiminnallisuuksien erityistarpeiden suunnitteluun.

Funidata mainittu – torille!

Loppuun vielä pieni mainos! Funidata on mukana Deloitten Technology Fast 50 -listalla, eli olemme yksi Suomen nopeimmin kasvaneista teknologiayrityksistä. Tarkempi sijoituksemme selviää helmikuussa 2022. Pöhinää riittää, kun kyvykkyyttä on tehdä ja ottaa haltuun isoja ja siistejä juttuja.

Toivotamme mitä parhainta joulunaikaa ja uutta vuotta 2022!

Mari
CPO
Toni
CTO
Jani
CHRMO
Jaa artikkeli
not a link