Uuden toimiston kick-off ja jälleennäkemisen riemu

Kulttuuri
21.10.2021
Uuden toimiston kick-off ja jälleennäkemisen riemu

Päätimme uskaltaa järjestää omalla porukalla toimiston kick-offin, nyt kun uuden toimiston sisustuskin alkaa olla jo pitkällä.

Muutimme uusiin tiloihin helmikuussa emmekä ole koronan takia juhlineet tupareita saatikka viettäneet juurikaan aikaa toimistolla. Nyt kun rajoitukset ovat lieventyneet ja uuden toimiston sisustuskin alkaa olla jo pitkällä, päätimme uskaltaa järjestää omalla porukalla toimiston kick-offin.

Kahden vuoden bilevelka ja kyttäjuttu keittiössä

Edellisen kerran olemme nähneet isommalla porukalla vuosi (!) sitten, kun seikkailimme Nuuksiossa aarrejahdissa. Perinteistä kesäpäivääkin vietimme virtuaalisesti murhamysteerin parissa. Oli siis jo aikakin tavata porukalla!

Reilun vuoden sisällä uusia funidatalaisia on aloittanut lähes 20 ja uusia konsulttejakin on saapunut vahvistamaan joukkoamme kumppanimme Nitorin kautta. Tapahtuma alkoi nimilappujen kiinnittämisellä rintapieleen, sillä osa tapasi toisensa ensimmäistä kertaa ikinä in real life ja vanhemmistakin konkareista monet eivät olleet nähneet toisiaan reiluun vuoteen. Ilmassa oli selvästi jälleennäkemisen riemua!

Toimistolla oli jo heti aamusta hulinaa ja yhtäkkiä kaikki neukkaritkin olivat käytössä. Oli mahtavaa nähdä ja kokea ensimmäistä kertaa, kuinka uudet tilamme toimivat, kun paikalla on enemmän porukkaa. Keittiössä ei kaksi Moccamasteria riittänyt, vaan varaston uumenista täytyi kiikuttaa kolmas kahvinkeitin porisemaan. Emme silti välttyneet kyttäjutulta, sillä kahvi pääsi aamun aikana loppumaan kaikista kolmesta keittimestä.

Halusimme myös olla vastuullisia, ja koko päivän ajan aulassa oli tarjolla pikatestejä, käsidesiä ja maskeja.

Toimistolle kerääntyi iso joukko väkeä nauttimaan illasta lautapelien äärellä. Nitorin tuparilahjakin pääsi heti paraatipaikalle.

Ilta täynnä lautapelejä ja naurua

Ajanvietto alkoi toimitusjohtajamme puheella ja kolmella skoolauksella. Myös etänä osallistuneet pääsivät seuraamaan alkupuheita Teamsin välityksellä. Nitorin vahvistuksemme toivat meille tuparilahjana kuplivaa ja sapelin pullon avaamista varten. Saimme myös nauttia pilke silmäkulmassa kirjoitetusta runosta, joka kertoo kehityksen arjesta. Runo pääsee ehdottomasti toimistomme seinälle.

Tilaisuuden aktiviteettina oli lautapelit, sillä mikä onkaan parempaa ajanvietettä, kuin pelata huikeassa porukassa. Jo hyvissä ajoin ennen kick-offia tiedustelimme Slackissä lautapelitoiveita ja saimmekin pitkän listan nimiä, joista suurimmasta osasta allekirjoittanut ei ollut ikinä kuullutkaan. Yhteisvoimin valitsimme sopivat pelit iltaa varten. Osa peleistä vaati hieman enemmän pohdintaa ja osa taas aiheutti jopa sivustaseuraajille hillittömät naurut vedet silmissä.

Erilaisten pelien parissa viihdyttiin pitkälle iltaan, kiitos tyypit!

Tärkeintä illassa ei kuitenkaan ollut pelaaminen vaan yhdessäolo. Mikään ei ole mahtavampaa kuin se, että pitkään tyhjinä olleilla käytävillä on yhtäkkiä vastaantulijoita, sohvat ja nojatuolit notkuvat työkavereista ja jokainen huone on täynnä iloista puheensorinaa ja naurua. Kiitos osallistujille, oli ihanaa nähdä teitä livenä! 💜

Annukka
Marketing & People Ops Specialist
Jaa artikkeli
not a link