Tiikerihai ei pääse raidoistaan
Sisussa tehdään opintojen ilmoittautumisiin uudistuksia.
Tiikerihai (Galeocerdo cuvier) on tiikerihaiden heimoon kuuluva kalalaji. Se on neljänneksi suurin hai maailmassa. Nimensä se on saanut kylkiensä tiikeriä muistuttavien raitojen mukaan. Tiikerihai on taitava suunnistaja, se suunnittelee reittinsä 6-8 kilometrin pätkinä.
Ihanan, lämpimän kesän jälkeen on ollut mukava palata ”sorvin ääreen” ja ryhtyä työstämään vuoden 2019 neljättä Sisu-versiota, lempinimeltään Tiikerihai. Tiikerihain on määrä suunnistaa asiakkaille testattavaksi lokakuun loppupuolella, joten vielä hetki on aikaa paisuttaa sen sisältöä.
Tiikerihai pitääkin sisällään hyvin merkityksellisiä ja isoja toiminnallisuuksia. Kurssi-ilmoittautumisiin ja toteutuksiin tehdään edelleen uudistuksia ja parannuksia sekä opiskelijalle näkyviä, että rakenteellisia muutoksia. Opiskelija voi mm. ilmoittaa keskeyttävänsä toteutuksen suorittamisen Sisun kautta ”nappia painamalla”. Tämän lisäksi, jos toteutuksessa tapahtuu aikaan tai paikkaan liittyviä muutoksia, saa tästä opiskelija automaattisesti viestin Sisun kautta. Esim. jos opetuspaikka muuttuu, lähtee tästä kaikille toteutukseen ilmoittautuneille opiskelijoille viesti.
Toteutuksiin liittyen on aloitettu massatenttityökalun rakentaminen, eli välineen jolla voi luoda yksittäiseen massatentin (tiedekuntatentti, yleinen tentti.. rakkaalla lapsella on monta nimeä), luoda siihen kuuluvia, jopa tuhansia eri tenttejä, ja ylläpitää massatenttiä ja siihen liitettyjä tenttejä yhdestä paikasta. Tästä kokonaisuudesta on tavoitteena saada valmiiksi toiminnallisuuden perusrakenne, jolla asiakkaat pääsevät kokeilemaan käytännössä massatenttien luomista ja käyttämistä.
Opintoluonnoksen (eli opiskelijan henkilökohtaisen opintosuorituksen ”idea”) valmistuu opintosuunnitelmassa validaation osalta, eli opintoluonnosta tarkastellaan opiskelijan opintosuunnitelman rakenteessa kuten tavallista opintojaksoa, mm. sen laajuus lasketaan osaksi opintokokonaisuuden laajuutta. Lisäksi opintoluonnos voidaan ajoittaa opiskelijan aikajanalla.
Hallinnolle mahdollistetaan yksittäisen kokonaisen opintojakson erilliskirjaus. Tämä mahdollistaa opintojaksosuoritusten kirjaajille sen, että hän he voivat kirjata opintojaksosuorituksen joko kokonaan ilman osasuorituksia, tai liittämällä valitsemansa osasuoritukset opintojaksosuorituksen osiksi.
Ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, voisi mainita uuden opiskelijan ja opiskeluoikeuden synnyttämistä Sisuun Oili-tietojen perusteella. Tätä kokonaisuutta aloitetaan työstämään, jotta uusien opiskelijoiden ja opiskeluoikeuksien vahvistaminen Sisuun olisi mahdollista tehdä jo ensi kesän hauissa.
Mukavaa työntäyteistä lukuvuoden alkua kaikille!