Sisu 1.9: Ensimmäiset tutkintotodistukset tulostettu
Funidan syksy on ollut vauhdikas, kun Sisu otettiin master-järjestelmäksi Tampereella. Lisäksi uusia toiminnallisuuksia asennettiin versioiden välissä.
Tampereen yliopiston laaja käyttöönotto on näkynyt vähemmän yllättävästi täällä Sisu-kehityksessä lähes päivittäin. Käyttöönottoa on tuettu kuumalla linjalla Slackissa, josta tamperelaiset ovat saaneet nopeasti vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Lisäksi käyttöönotto on vaikuttanut Sisun tekijöiden syksyyn niin, että olemme pikaisesti korjanneet Sisussa havaittuja virheitä, jotta Tampereella asiat rullaavat mahdollisimman sujuvasti. Korjaustarpeita ja myös harmaita hiuksia ovat aiheuttaneet Sisusta tulostettu tutkintotodistus sekä uusien opiskelijoiden tuominen OILIsta.
Sisussa opiskelijan valmistuminen hoidetaan ns. nappia painamalla eli tutkintotodistuksen data syntyy opiskelijan elinkaaren aikana ja pohjautuu hyvin rakennetuille tutkintorakenteille ja oikeassa muodossa olevalle datalle. Sisun tutkintotodistuksen lopullista formaattia hiottiin puolisen vuotta asiakkaiden kanssa, jotta siitä saatiin sellainen, jonka kaikki asiakkaat hyväksyivät. Tutkintotodistus on kuitenkin brändi- ja identiteettikysymys, joten olimme lähes mahdottoman tehtävän edessä, kun laitoimme asiakaskorkeakoulujen todistustraditiot yhteen formaattiin.
Nyt korjaustarpeita ja hiusten ennen aikaista harmaantumista ovat aiheuttaneet isot ja pienet kirjaimet todistuksella ja niiden käännöksissä. Olisipa kaikkien sanojen kirjoitusasut justiinsa samat och även i alla språk! Kaikista haasteista huolimatta on Tampereella ensimmäiset tutkintotodistukset Sisusta jo tulostettu.
Korjauksia on tehty myös OILI-tuontiin liittyen, jotta uusien opiskelijoiden tiedot tulisivat Sisuun nätisti ja oikein.
Elo- ja syyskuun aikana olemme siis asentaneet Sisusta useamman hotfixin eli korjatun kuuman version. Lisäksi Sisuun oli toivottu kahta toiminnallisuutta enemmän kuin Helsinkiin lumista talvea: liitteiden lisäämistä hakemuksiin ja toteutusten arviointia csv-tiedoston kautta. Normaalin julkaisuprosessin vastaisesti asensimme nämäkin toiminnallisuudet tässä välissä. Toimintojen suunnittelu ja koodaaminen vei kuitenkin ison palasen tästä uusimmasta Sisu-versiosta, kun ei asiantuntijat ja koodarit puussa kasva (kasvaispa!).
Nyt lokakuussa julkaistussa Sisu 1.9:ssä jatketaan erityisesti niiden tarpeiden täyttämistä, että Sisua voi käyttää sujuvasti master-järjestelmänä. Seuraavaksi Sisun masteriksi ottavat LUT-yliopisto ja Helsingin yliopisto.
Kaikki nämä vuodet Sisussa on pohdittu keskenämme ja myös asiakkaiden kanssa sitä, että mikä olisi paras tapa hallinnoida pätevyyksiä ja opetettavien aineiden kelpoisuuksia (olispa pätevä tähän pohdintaan!). Näitä asioita on viety taas eteenpäin, kun Sisussa voidaan opiskelijalle kirjata pelkkä opetettavan aineen kelpoisuus, vaikka opiskelija ei olisi suorittanut siihen liittyvää opettajan pätevyyttä kyseisessä korkeakoulussa.
Aivan uutta toiminnallisuutta on yliopiston organisaatioiden hallinta, joka näkee nyt päivänvalon pääkäyttäjätoimintona. Toiminnallisuus ei suinkaan ole heti valmis, mutta pääkäyttäjä voi jo luoda Sisuun organisaatioita; hierarkian hallitseminen seuraa myöhemmin perässä.
Opintokokonaisuudesta voidaan tehdä suoritusmerkintä erilliskirjauksena ja tenttien massahallinnan toiminnallisuuteen on lisätty massatoimintoja.
Koodauksessa on myös olleet muut kuin tutkintoon johtavat opiskeluoikeudet eli nyt esimerkiksi erillisopiskelijan opiskeluoikeuteen voidaan täsmentää opintojaksoja ja opintokokonaisuuksia.
Monet meistä (kuten nimensä alle laittanut) seuraa Tampereen tapahtumia myös vapaa-ajalla, koska Tampereen yliopistolla on aktiivinen Instagram-tili Tuni_Sisu. Täytyy kyllä ratsastuskypärää nostaa, mielestäni onnistunutta ja napakkaa viestintää, joka monesti on saanut hymyn huulille! Terveisiä Tampereelle!
Muutenkin syksy on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka henkilökohtaisessa elämässä tulikin ikävä rajapyykki vastaan, kun siirryin viidennelle vuosikymmenelle. Olispa kolkyt!