Lappeenrannan teknillinen yliopisto Funidata Oy:n omistaja-asiakkaaksi

Uutiset
27.2.2017
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Funidata Oy:n omistaja-asiakkaaksi

Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT liittyy Funidata Oy:n osakkaaksi.

Funidata on keväällä 2016 perustettu osakeyhtiö, jonka asiakkaita ovat sen omistajat, LUT:n lisäksi Aalto-yliopisto sekä Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen yliopistot. Funidatan asiakaskorkeakouluille kehittämän opintohallinnon innovatiivisen Sisu-järjestelmän vaiheittaiset käyttöönotot aloitetaan syksyllä 2017.

”Tämä on merkittävä askel yrityksemme kehityksessä, sillä Lappeenrannan teknillinen yliopisto on ensimmäinen alkuperäisen OTM-hankkeen ulkopuolinen korkeakoulu, joka liittyy Funidatan osakkaaksi”, sanoo toimitusjohtaja Mika Peura. OTM-hanke (Opintohallinnon tietojärjestelmän modernisointi) edelsi Funidata Oy:n perustamista vuosina 2011–2016.

”Näemme osakkuuden Funidata Oy.ssä tukevan erinomaisesti strategisia tavoitteitamme. Kun ryhmä Suomen parhaita yliopistoja tekee asioita yhdessä, uskomme meillä kaikilla olevan erinomaiset mahdollisuudet rakentaa koulutukseen ja oppimiseen toimiva kokonaisuus.” toteaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa.

Liittymissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen käynnistyy Sisu-järjestelmän käyttöönottoprojekti. Tavoitteena on, että ensimmäiset osatoteutukset ovat Lappeenrannassa käytössä jo vuoden 2017 loppuun mennessä.

”Lappeenrannan teknillinen yliopisto on edistyksellinen ja innovatiivinen tulevaisuuden rakentaja, ja odotamme innolla yhteistyön alkua”, toteaa Funidatan toimitusjohtaja Mika Peura.

No items found.
Jaa artikkeli
not a link