Jyväskylän yliopisto Funidata Oy:n omistaja-asiakkaaksi

Uutiset
8.11.2016
Jyväskylän yliopisto Funidata Oy:n omistaja-asiakkaaksi

Jyväskylän yliopisto liittyy Funidata Oy:n omistaja-asiakkaaksi

Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen on tänään allekirjoittanut sopimuksen Jyväskylän yliopiston liittymisestä Funidata Oy:n osakkaaksi. Yliopiston hallitus valtuutti syyskuun kokouksessaan Mannisen käymään loppuun neuvottelut yhtiöön liittymisestä ja allekirjoittamaan osakassopimuksen.

Funidata Oy on suomalaisten korkeakoulujen omistama osakeyhtiö, joka kehittää opintohallinnon uuden ydinjärjestelmän omistaja-asiakkaidensa käyttöön perustuen näiden yhtenäisiin tarpeisiin. Tavoitteena on luoda edellytyksiä opetusyhteistyölle ja saada kustannussäästöjä palvelun tuottamisessa.

”Osakkuus Funidata Oy:ssä tukee strategiaamme kirjattua tavoitetta yhteistyön tiivistämisestä muiden yliopistojen kanssa resurssien entistä tehokkaammaksi käyttämiseksi”, toteaa Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen.

Funidata Oy on perustettu tammikuussa 2016 Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteisen OTM-hankkeen (opintohallinnon tietojärjestelmän modernisointi) pohjalta. Kustannustehokkuuden lisäksi yhtiömuotoisella toimintamallilla tavoitellaan nopeaa ja joustavaa reagointia yhteisten palvelujen kehitystarpeisiin. Samalla edellytykset ehkäistä teknologiavelan syntyä paranevat.

”Jyväskylän yliopiston liittyminen Funidata Oy:n osakassopimukseen on luontevaa, sillä se oli yksi neljästä OTM-hankkeeseen osallistuneesta korkeakoulusta”, toteaa Funidata Oy:n toimitusjohtaja Mika Peura. ”Neuvottelemme parhaillaan myös viiden muun korkeakoulun liittymisestä osakkaaksi.”

No items found.
Jaa artikkeli
not a link