Ammattikorkeakoulu Arcada Funidatan omistaja-asiakkaaksi

Uutiset
2.3.2021
Ammattikorkeakoulu Arcada Funidatan omistaja-asiakkaaksi

Arcada on liittynyt Funidatan osakkaaksi ja ottaa ensimmäisenä ammattikorkeakouluna Sisun opetuksen ja opiskelun pääjärjestelmäkseen.

Ammattikorkeakoulu Arcada on liittynyt Funidata Oy:n osakkaaksi. Arcada on ensimmäinen ammattikorkeakoulu, joka valitsee Funidatan kehittämän Sisu-järjestelmän opetuksensa ja opiskelunsa pääjärjestelmäksi. Funidatan muita omistajia ovat Aalto-yliopisto, Hanken Svenska handelshögskolan, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT sekä Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen yliopistot.

“Päädyimme Sisu-järjestelmään ja osakkuuteen Funidatassa tarkan harkinnan ja vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen. Olemme hyvin tyytyväisiä päätökseemme ja siihen, että sopimus on nyt allekirjoitettu”, toteaa Arcadan rehtori ja toimitusjohtaja Mona Forsskåhl. ”Funidata on vahva ja uskottava toimija korkeakoulukentällä ja olen vakuuttunut, että sen rooli vielä kasvaa tulevaisuudessa, kun opiskelijarekisterijärjestelmiä ja ratkaisuja koordinoidaan myös kansallisella tasolla.“

Forsskåhl toteaa, että Sisu-järjestelmän tarjoamat standardoidut ja vakaat SaaS-ratkaisut muodostavat parhaat edellytykset ammattikorkeakoulun jo vakiintuneelle yhteistyölle useiden nykyisten kumppaneiden kanssa.

“Pitkällä aikavälillä näemme siis, että järjestelmä on perusta sujuvalle koulutusyhteistyölle myös muiden toimijoiden kanssa. Pienenä korkeakouluna meidän on löydettävä yhteisiä ja standardoituja digitaalisia ratkaisuja, ja etsimme Funidataan osallistumalla juuri sitä."

Funidatan omistaja-asiakkaana Arcada saa käyttöönsä kaikki Funidatan palvelut, joista tällä hetkellä merkittävin on opetuksen ja opiskelun ydinjärjestelmä Sisu opiskelijoille, opettajille ja palveluhenkilöille. Sitä käyttää jo nyt noin 60 prosenttia suomalaisista yliopisto-opiskelijoista.

”Arcadan mukaantulo on meille tärkeä askel kohti merkittävää kansallisen ja kansainvälisen korkeakoulutuksen opintosektorin toimijan roolia”, toteaa Funidata Oy:n toimitusjohtaja Mika Peura. ”Tavoitteenamme on harmonisoida ja automatisoida prosesseja ja tuottaa koko sektorille sopivaa palvelua SaaS-ratkaisuna.”

Funidata Oy jatkaa palvelujensa kehitystyötä tiiviisti yhdessä omistajakorkeakoulujen kanssa. Sisu-järjestelmä ja sitä tukevat muut palvelut edesauttavat korkeakoulujen välistä yhteistyötä sekä vastaavat opetuksen ja opiskelun tulevaisuuden vaatimuksiin.

Lisätietoja:
Mona Forsskåhl, rehtori, Yrkeshögskolan Arcada, puh. +358 29428 2600

No items found.
Jaa artikkeli
not a link