20000 tikettiä ja 60 kehittäjää

Kulttuuri
14.2.2019
20000 tikettiä ja 60 kehittäjää

Sisun kehityksen kohokohta saavutettiin, kun 20 000 tiketin raja saavutettiin.

Tammikuun loppupuolella saavutimme jonkinlaisen virstanpylvään, kun keskiviikkona 23.1.2019 syntyi kahdeskymmenestuhannes kehitystiketti, virallisesti OTM-20000. Tiketti syntyi vähän ennen klo 13 ja oli kovasti odotettu.

Samana päivänä juhlistimme sekä tiketin syntyä, että meitä kaikkia Sisun kehityksessä mukana olleita henkilöitä. Pysähdyimme hetkeksi muistelemaan jokaista kehittäjää Sisun alkuhetkistä lähtien ja tämä lukumäärä todella on jo 60.

Osa on viipynyt Sisun parissa pidempään, osa vähemmän aikaa. Mutta jokainen on oman kädenjälkensä Sisun painanut. Ihan mahtavan iso ja omanlainen sakki meitä on ollut ja on edelleen. Sisu on tarvinnut meitä jokaista.

Tällä hetkellä toimistolle saapuu päivittäin 14 konsulttia ja 8 omaa kehittäjää, 7,5 asiantuntijaa ja 2,5 hallintohenkilöä. Kehittäjissä on koodareita, käyttöliittymäsuunnittelijoita ja testaajia varmistamassa, että tulosta syntyy ja että se on laadukasta. Asiantuntijat huolehtivat, että asiakkaiden tarpeet tulevat kehittäjien tietoon, että se on toteuttamiskelpoista ja tietoa on asiasta tarpeeksi. Hallinnossa huolehditaan siitä, että resursseja kehittämiseen on riittävästi ja omistajat ovat kartalla missä mennään. Asiakkaat puolestaan varmistavat, että tarpeet tulevat Funidatan tietoon ja Sisu kasvaa ja kehittyy haluttuun suuntaan.

Tänään, torstaina 14 helmikuuta, on Sisun kehittämisen tiketti numero OTM-20164 menossa. Saapa nähdä, koska tiketti numero OTM-30000 näkee päivänvalon.

Hyvää ystävänpäivää!

Katja
Product Owner, People Lead
Jaa artikkeli
not a link