Sisu-järjestelmä ensimmäisten asiakkaidemme käytössä!

Uutiset
21.9.2017
Sisu-järjestelmä ensimmäisten asiakkaidemme käytössä!

Funidatan Sisu-järjestelmän kehitystyössä on saavutettu merkittävä virstanpylväs, kun järjestelmä on siirtynyt tuotantoon Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa.

Funidatan Sisu-järjestelmän kehitystyössä on saavutettu merkittävä virstanpylväs, kun järjestelmä on siirtynyt tuotantoon Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Myöhemmin tänä syksynä tuotantokäyttö aloitetaan myös Tampereen yliopistossa. Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmästä otetaan käyttöön opetuksen ja opiskelun suunnitteluosiot sekä opettajan mahdollisuus arvioida suorituksia. Aiemmin tänä vuonna Funidata Oy ja asiakaskorkeakoulut testasivat järjestelmän toimintaa ja valmistautuivat käyttöönottoihin.

”Kaikki kandi- ja maisteriohjelmamme uudistuivat syksyn 2017 alusta. Olemme todella tyytyväisiä, että Sisun ensimmäisen vaiheen käyttöönotossa voimme tuoda uusien ohjelmien opiskelijoillemme käyttöön Sisun opintojen suunnittelun työkalun. Odotamme, että opiskelijamme voivat työkalun avulla hyödyntää merkittävästi paremmin sekä oman laajan opintotarjontamme että aikanaan myös Sisun käyttäjäkumppaniyliopistojemme tarjonnan opintojensa suunnittelussa, ja siten rakentaa itselleen ainutlaatuista osaamista oman kiinnostuksensa ja myös työmarkkinoiden kysynnän perusteella. Käyttöönottoprojektissa tulemme kehittämään opiskelijoidemme digitaalista palvelukokemusta kytkemällä Sisun ja muut opiskelun palvelujärjestelmämme opiskelijalähtöiseksi kokonaisuudeksi. Sisun käyttöönotto onkin tärkeä osa strategiamme toimenpiteitä, jossa nostamme opiskelijan toimintamme keskiöön”, toteaa palvelupäällikkö Kati Kettunen Helsingin yliopiston opetus- ja opiskelijapalveluista.

”Aalto-yliopistossa on vastikään toteutettu merkittävä koulutusohjelmauudistus kaikilla tutkintotasoilla, ja merkittävä osa kehitystyöstä kohdistuu nyt sähköisen asioinnin kehittämiseen sekä palveluprosessien digitalisoimiseen. Toimivat työkalut ovat myös tämän tavoitteen osalta avainasemassa. Odotamme Sisusta modernia, monipuolista ja helppokäyttöistä työvälinettä sekä opiskelijoille, opettajille että heidän palveluistaan vastaaville. Sisun rakentamisessa käyttäjälähtöinen ote on ollut mielekäs tapa kehittää, ja kehitystyön yhteydessä on ollut mahdollista huomioida myös perusrekisterin datan laatuun ja siten esimerkiksi toiminnan raportoinnin laatuun vaikuttavia tekijöitä”, sanoo Aalto-yliopiston oppimispalveluiden päällikkö Eija Zitting.

”Maailma on tätä nykyä niin kompleksinen, että opintohallinnon ydintietojärjestelmän ylläpitoon ja jatkokehitykseen eivät yhden yliopiston voimavarat riitä. Nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin vastaamiseksi tarvitaan yhteistyötä. On tärkeää, että Sisun suunnittelussa on huomioitu eri organisaatioiden historialliset kehityspolut, jotta se voidaan ottaa käyttöön erilaisissa ympäristöissä”, toteaa Tampereen yliopiston opintopalvelujohtaja Mikko Markkola.

Funidata jatkaa parhaillaan Sisu-järjestelmän kehittämistä, ja seuraavissa kehitysvaiheissa painotetaan mm. opintojen ohjausta sekä opiskelijalle tärkeimpien toimintojen, kuten opetukseen ilmoittautumisen ja opintojen hyväksilukemisen, tukemista. Funidata Oy:n strategisena tavoitteena on tuottaa nykyisille asiakasomistajilleen (Aalto-yliopiston sekä Helsingin ja Tampereen yliopistojen lisäksi Jyväskylän yliopisto sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto) toiminnoiltaan mahdollisimman kattava, ohjaava ja tietoturvallinen tietojärjestelmä sovitun aikataulun mukaisesti. Yhtiö pyrkii rakentamaan opetuksen ja opiskelun valtakunnallista toteutusta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

No items found.
Jaa artikkeli
not a link